Nettisivut

Nettisivuja on moneen lähtöön.
Tärkeintä on, että saat juuri sellaiset, jotka tuovat yrityksesi parhaat puolet esiin ja tukevat toimintaasi.

Nettisivut kasvun edistämisessä

Yrityksen nettisivujen pohjimmainen tarkoitus on aina enemmän tai vähemmän sama ― myynnin edistäminen.

Keinoja myynnin edistämiselle nettisivujen avulla on kuitenkin useita eivätkä yhdelle yritykselle toimivat ratkaisut välttämättä toimi toiselle samalla tavoin.

Toimivimmat keinot riippuvat muun muassa toimialasta, kohderyhmästä sekä tuotteista / palveluista.

Nettisivujen suunnittelu

Kuinka nettisivujen tehokkuus varmistetaan?

Toteutamme nettisivuja huomioiden sivuston ja yrityksen tavoitteet. Tavoitteita voi olla esimerkiksi yhteydenottojen lisääminen, sähköpostilistan kerääminen tai sivuston vierailujen pidentäminen.

Jotta sivusto voi saavuttaa määritetyt tavoitteet, tulee se suunnitella oikealla tavalla.

Jos asiakkaasi eivät tunne sivuston palvelevan heitä, ei sivusto tule tuottamaan haluttuja tuloksia. Tämän takia kiinnitämme suunnittelussa huomiota kokonaisvaltaiseen käyttökokemukseen ja selkeään viestintään.

Toteutamme nettisivut niin, että ne toimivat saumattomasti niin tietokoneella, tabletilla kuin myös puhelimella. Otamme suunnittelussa huomioon myös useat erikokoiset tietokoneen näytöt, leveiden näyttöjen yleistyessä jatkuvasti.

Luonnollisesti nettisivujen tulee näyttää hyvältä. Sen lisäksi pitää olla selvää, mitkä ovat sivuston tärkeimmät tavoitteet ja mahdollisuudet niiden toteutumiseen. Tämän jälkeen sivuston tulee opastaa asiakasta kohti haluttuja tavoitteita.

Asiakaspalaute

"Otin yhteyttä Sitekick Oy:n yrittäjäystäväni suosituksesta. Tarvitsin apua yritykseni nettisivujen uudistamiseen sekä markkinointiin. Jo ensitapaamisesta minulla jäi tunne, että muita yrityksiä tähän ei tarvita. Kiireellisenä yrittäjänä, minulle tärkeintä oli asiantuntijuuden ja laadun lisäksi ”kaverillinen” tapa, jolla asioita hoidetaan."
Mikko Mäkelä
No Limit Performance Oy

Asiakaspalaute

"Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Sitekickin kanssa ja suosittelen heitä kumppaniksi! Palvelu on asiantuntevaa, laadukasta, sujuvaa ja nopeaa. Sitekick on toteuttanut nettisivumme, kehittänyt niitä edelleen ja tukenut yritystämme digimarkkinoinnissa. Yhteistyö jatkuu edelleen! "
Hanna-Kaisa Lindfors
Coaching Company Finland Oy

Miten etenemme nettisivujen suunnittelussa?

Alla näet perinteisen nettisivuprojektimme rakenteen. Prosessiin voi tulla myös lisää vaiheita riippuen toteutettavan sivuston koosta, valituista palveluista sekä yrityskohtaisista eroista.

PROSESSI

Kartoitus

Prosessi alkaa aina syvemmällä perehtymisellä yrityksen toimintaan, tavoitteisiin sekä olemassaoleviin brändimateriaaleihin.

Suunnittelu

Kartoituksen pohjalta siirrymme suunnitteluun joka sisältää kaksi olennaista osa-aluetta: nettisivujen rakenteen jäsentely sekä ulkonäön määrittäminen.

Kehitys

Kun sivuston luonnos on hyväksytty siirrymme nettisivujen toteuttamiseen. Toteuttamisessa otamme huomioon, että sivustoa on helppo jatkokehittää ja skaalata.

Testaus ja julkaisu

Ennen sivuston julkaisua, teemme vielä kokonaisvaltaisen testauksen sivustolle, jotta kaikki sivun osat toimivat niin kuin pitää. Sivusto julkaistaan vasta, kun asiakas antaa sille hyväksynnän.

Haluatko nähdä töitämme?

Olemme tuottaneet lukuisia nettisivuja toimintamme aikana. Alla olevasta painikkeesta voit siirtyä tutustumaan referensseihime.

Vaatiiko nettisivusi erityishuomioita?

Lisämaustetta nettisivuille

Live-chat & chatbot

Nopea palvelu sillä hetkellä, kun ostopäätöstä tehdään voi kasvattaa myynnin todennäköisyyttä merkittävästi.

Uutiskirje

Kerää sähköpostilistallesi lisää tilaajia nettisivujen kautta tehokasta suoramarkkinointia varten.

CRM-integraatio

Kerää potentiaalisten asiakkaiden yhteystiedot kätevästi suoraan CRM-järjestelmääsi CRM-integraation avulla.

Tapahtumakalenteri

Viesti selkeästi tulevista tapahtumista ja kerää osallistujia suoraan nettisivuilla helppokäyttöisen tapahtumakalenterin avulla.

Varauskalenteri

Vähennä kitkaa ostoprosessissa antamalla asiakkaille mahdollisuus tehdä ajanvaraus palveluusi suoraan nettisivuilla.

Myyjän kalenteri

Helpota asiakkaan yhteydenottoa tarjoamalla mahdollisuus sopivan ajan varaamiseen suoraan myyjän kalenterista.

Artikkelit

Lue lisää nettisivuista

Nappaa lukuun alta artikkeleita nettisivuista ja blogistamme löydät niitä lisää!

Usein kysyttyjä kysymyksiä nettisivujen suunnittelusta ja toteutuksesta

Nettisivujen suunnittelun ja toteuttamisen aikataulu vaihtelee projektin monimutkaisuuden ja erityisvaatimusten mukaan. Yleensä yksinkertaiset nettisivut voidaan tuottaa noin 4-8 viikon aikataulussa, kun taas monimutkaisemmat verkkosivustot, joissa on kehittyneitä ominaisuuksia tai toimintoja, voivat kestää 8-12 viikkoa tai pidempään. Nettisivuprojektin aikatauluun vaikuttaa usein olennaisesti myös nettisivuille tuotettavat sisällöt.

Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa, jotta voimme määrittää selkeät välitavoitteet ja aikataulut, joilla varmistetaan oikea-aikainen toimitus.

Kyllä! Suunittelemme ja toteutamme aina asiakkaidemme nettisivut mobiiliystävällisiksija responsiivisiksi. Asetamme etusijalle responsiivisen suunnittelun periaatteet ja varmistamme, että verkkosivustosi mukautuu sulavasti eri näyttökokoihin ja ja tarjoaa optimaalisen katselukokemuksen kaikille käyttäjille laitteesta riippumatta.

Mobiiliystävällisyys on meille tärkeää myös siksi, koska ymmärrämme sen tärkeyden hakukoneoptimoinnin näkökulmasta ja kuinka se voi parantaa nettisivujen sijoituksia hakukoneessa.

Kyllä, tarjoamme myös sisällöntuotantoa, joka voidaan räätälöidä tarpeidesi mukaan. Usein nettisivu-uudistuksissa ei ole tarve myöskään kokonaan tuottaa tekstejä uudestaan, vaan vanhaa sisältöä voidaan myös hyödyntää paljon. Otamme sisällöntuotannossa huomioon sisällön myynnillisyyden ja selkeyden. Myynnillisyyden lisäksi pystymme tekemään myös hakukoneoptimoitua sisällöntuotantoa.

Voitte myös itse tuottaa halutessanne sisällöt.

Tuotamme nettisivut pääosin aina Wordpress-alustalla. WordPress tarjoaa hyvät puitteet sisällön ylläpitämiseen, laajaan muokattavuuteen ja hakukoneoptimointiin, jonka takia se on valikoitunut meidän hyödyntämäksi alustaksi. WordPressin lisäksi taidamme myös koodaustaidot nettisivujen laajempaankin kustomointiin, joten emme ole vain valmispalikoiden varassa.

Nettisivujen suunnittelussa hyödynnämme Figma-suunnittelutyökalua.

Toteutamme tuottamiimme nettisivuihin ja nettisivu-uudistukseen kevyitä ja teknisempiä hakukoneoptimoinnin töitä, kuten sivuston latausnopeuksien optimointia, Google-otsikoiden määrittämistä ja avainsanojen tai nettisivujen rakenteen optimointia hyvien käytäntöjen mukaisesti.

Tarjoamme palveluna erikseen myös kattavampaa hakukoneoptimointia, joka sisältää muun muassa hakukoneoptimoitua sisällöntuotantoa, hakukoneoptimoinnin seurantaa, analysointia ja raportointia, Google-profiilin optimointia yms. Tutustu hakukoneoptimoinnin palveluumme lisää tästä.

Nettisivujen turvallisuudessa kaiken A ja O on laadukkaan webhotellin valinta. Suosittelemme siis olemaan säästämättä liikaa webhotellin kuluissa, jotta sivuston turvallisuus voidaan varmistaa. Lisäksi nettisivujen järjestelmäpäivitykset on syytä päivittää aktiivisesti, jotta sivuston eri osien haavoittuvuudet pysyvät aisoissa jatkuvalla tahdilla. Tässä voimme olla avuksi, jos omat resurssit eivät riitä päivittämään nettisivuja aktiivisesti.

Nettisivujen tuottamisen yhteydessä me teemme myös alan standardit sivuston suojaamisen osalta, kuten SSL-salauksen aktivoinnin sekä kirjautumiseneston bottiliikenteeltä.

Varmistamme GDPR:n (yleinen tietosuoja-asetus) noudattamisen toteuttamalla tarvittavat toimenpiteet meidän tuottamilla nettisivuilla. Näihin lukeutuu mm. suomalaisia määräyksiä vastaavan evästekyselyn tuottaminen sivustolle ja tuen tietosuojaselosteen toteuttamisessa nettisivuja varten.

Kyllä, asennamme sivustolle aina jonkinlaisen kävijäseurannan. Vähimmäistoimena asennamme vakiomuotoisen kävijäseurannan joka seuraa yleisesti vain sivuston vierailumääriä kokonaisuutena ja eri alasivuilla sekä mistä lähteistä nämä vierailijat ovat saapuneet.

Tarpeen mukaan voimme asentaa sivustolle myös tarkempaa kävijäseurantaa tekevän Google Analytics 4 -palvelun. Google Analyticsin avulla voidaan myös seurata tarkemmin konversioita. Google Analytics 4 -palvelun käyttöönotossa sivustolle tulee asettaa myös evästehyväksyntä, jotta se vastaa suomalaisia määräyksiä.

Voimme myös asettaa kävijäseurantaa varten myös evästeettömän kävijäseurannan, kuten Piwik PRO:n.

Näiden lisäksi voimme auttaa keräämään sivustosta dataa, kuinka vierailijat käyttäytyvät tarkemmin sivustolla vieraillessaan. Microsoft Clarity esimerkiksi auttaa visualisoimaan kuinka pitkälle vierailijat vierittävät sivuja tai mitä he painavat vierailun aikana.

Kyllä! Olemme suunnittelleet ja toteuttaneet useat erilaiset nettisivut hankkeille. Ymmärrämme hankkeiden osalta niiden erityispiirteet ja vaatimukset, joita julkishallinto niille asettaa esimerkiksi saavutettavuuden osalta. Tutustu lisää aiheeseen täältä